keskiviikko 10. lokakuuta 2007

SYYSVAELLUS 7.10.2007

Sunnuntaina starttailtiin meidän pihalta, jo tavaksi tulleelle syysvaellukselle. Laskeskelin, että tämä oli 6 vuosi kun vaeltamaan lähdettiin, ja ehkä siitä syystä, osallistujia oli se kuusi..:) Tänä vuonna siis vähän pienempi porukka, flunssat ja työt vähän haittasivat tätä harrastusta..no ensi kerralla sitten taas! (Ja mukana olleille tiedoksi, voin mä sen sittenkin järjestää..:):) Lenkistä tuli aika pitkä..20 kilometristä ei paljoa jäänyt puuttumaan..ihan niin pitkää ei ollut tarkotus alkujaan tehdä..mutta pieni väärän polun valitseminen, pakotti menemään tuollaisen reilumman lenkin. Koirat oli tosi reippaita ja jaksoivat hyvin, eikä seuraavana päivänäkään havaittavissa jäykkyyttä, vaan taas oltiin valmiita seuraavalle lenkille..toisin oli omistajan laita, lonkat huusi hoosiannaa..
Punaisentorin laavulle päästessämme, nälkä oli jo kova! Paikalla oli 'muutama' muukin retkeilijä, mutta sovittiin silti hyvin syömään eväämme, koirat olivat sen ajan nätisti puissa kiinni, ja saimmekin ihmettelyjä, että mitenkä ne on noin nätisti siinä, että onko ne aina noin rauhallisia vai onko ne koulutettu..:)
Takaisin kotona taidettiin olla neljän jälkeen, ja fiilis oli mahtava! Kiitos valtavasti vaellusseurasta ja Annalle erityiskiitos evässalaatista!
Ensi vuonna taas uusiksi!!




Taukopaikalla

Oliver ottaa rennosti tauolla



Annikki pitää vahtia paikalle tulleista mäyräkoirista!


Dami poika odottaa evästä





Meiän pöhlöt, ovat vaan ihan omiä hölmöjä ihtejään:)




Ruokakin maistuu ulkona paremmalle







Iloista porukkaa









Ja sit takaisin päin!







Huh, nyt väsyttää 'pikku' lenkin jälkeen!
















1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ollut mukavan näköinen reissu!! Meitin neidit olisi tosin saanu kantaa kotiin noin pitkän reissun jälkeen... kuten emäntänsäkin =D